11.3.1993

Vaatimukset Jämsän kihlakunnanoikeudessa

Virallinen syyttäjä on lausunut, että A oli 30.6.1991 Jämsässä kuljettaessaan Kaipolantiellä henkilöautoa liikennemerkillä 70 kilometriksi tunnissa osoitetulla nopeusrajoitusalueella käyttänyt 130 - 150 kilometrin tuntinopeutta ja lähtenyt ohittamaan edellään samaan suuntaan noin 70 kilometrin tuntinopeudella kulkenutta B:n kuljettamaa pakettiautoa paikassa, jossa mäen harjanne rajoitti näkyvyyden ja jossa keltainen sulkuviiva kielsi ohituksen. Samanaikaisesti oli vastakkaisesta suunnasta ollut tulossa C:n kuljettama henkilöauto. A:n ja C:n kuljettamat autot olivat törmänneet yhteen C:n ajokaistalla ja vaurioituneet. C oli saanut vaikeita vammoja ja kuollut heti. B:n kuljettama auto oli vaurioitunut A:n auton myöhemmin törmätessä siihen.

A oli tahallaan ja erittäin törkeällä tavalla rikkonut tieliikennelakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä siten, että hänen menettelynsä oli aiheuttanut C:n kuoleman ja vakavaa vaaraa B:n sekä C:n autossa matkustajana olleen D:n hengelle ja terveydelle. Virallinen syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta yksin teoin tehdyistä törkeästä liikenteen vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä hänen määräämistään ajokieltoon.

E, F ja G ovat asianomistajina lausuneet, että A oli ymmärtänyt tai hänen olisi ainakin pitänyt ymmärtää, että jos ohitustilanteessa vastaan olisi ollut tulossa ajoneuvo, seurauksena olisi ollut yhteentörmäys ja todennäköisesti jonkin osapuolen kuolema. A oli suhtautunut vähintään hyväksyvästi tai ainakin piittaamattomasti mahdollisuuteen, että näkemisen estäneen mäen harjanteen takana olisi ollut toinen ajoneuvo. A:n oli siten katsottava tahallaan aiheuttaneen C:n kuoleman. E, F ja G ovat vaatineet, että A tuomitaan rangaistukseen yksin teoin tehdyistä törkeästä liikenteen vaarantamisesta ja taposta ja määrätään ajokieltoon.

Kihlakunnanoikeuden päätös 9.10.1991

Kuultuaan A:ta syytteistä kihlakunnanoikeus on lausunut selvitetyksi, että A oli 30.6.1991 Jämsässä ajanut henkilöautolla kapeaa ja muutenkin liikenneturvallisuuden kannalta vaarallista Kaipolantietä Kaipolan suuntaan kello 00.05 aikaan keskiyön hämärässä 130 kilometrin tuntinopeutta alueella, jossa ajonopeus oli liikennemerkillä rajoitettu 70 kilometriksi tunnissa. Sää oli ollut pilvipoutainen, ilman lämpötila +11 Celsiusastetta ja tie kuiva kestopäällystetie. A oli lähtenyt ohittamaan B:n noin 70 kilometrin tuntinopeudella kuljettamaa pakettiautoa tiessä olevien jälkien perusteella noin 8 metriä keltaisen sulkuviivan päättymisen jälkeen. Ohituspaikassa mäen harjanne, tosiasiallisesti mäen kaksoisharjanne, oli aiheuttanut toistuvan esteen vaikeuttaen havaintojen tekemistä ja rajoittaen näkyvyyttä. Samanaikaisesti vastakkaisesta suunnasta mäen alta oli ollut tulossa C:n noin 65 kilometrin tuntinopeudella kuljettama henkilöauto. Rekonstruktioselvityksen mukaan A:n lähtiessä ohitukseen ainakin vastaan tulleen auton katto-osa oli ollut näkyvissä, mitä A ei itse ilmeisestikään ollut havainnoinut. A:n kuljettama auto oli 46,6 metrin lukkojarrutuksen jälkeen törmännyt vastaantulleeseen C:n kuljettamaan henkilöautoon vastakkaisen liikenteen kaistalla hieman ohitettavan B:n kuljettaman pakettiauton takana.

A oli lähtenyt ohitukseen sokkona ja jatkanut ohitusta jarrutuksen alkamiseen saakka piittaamatta vastaantulevasta liikenteestä. A:n kuljettaman auton vasen etuosa oli törmännyt C:n kuljettaman auton etuosaan ja tämän kuljettama auto oli pysähtynyt lähes törmäyskohtaan suistuen kulkusuunnassaan oikealle ojaan. A:n kuljettama auto oli jarrutuksesta huolimatta yhteentörmäyksen jälkeen kulkeutunut eteenpäin 83 metrin matkan siten, että se oli ensin törmännyt ohitettavan B:n auton vasempaan takakulmaan ja suistunut kulkusuunnassaan noin 60 metrin päähän oikealle puolelle ojaan, jossa oli edelleen jatkanut matkaansa vielä 23 metriä pyörähtäen kahdesti ympäri.

Yhteenajossa C oli saanut vaikeita vammoja ja heti kuollut. Yhteenajon seurauksena henkilöautot olivat vaurioituneet pahoin ja pakettiauto vasemmasta takakulmastaan.

Oikeudelle annetut kaksi tapahtumapaikkapiirrosta, valokuvat, rekonstruktiovideofilmi, B:n kertomus, todistaja Keijo Mursusen kertomus ja Keski-Suomen läänin liikennevahinkojen tutkijalautakunnan lausunto vastasivat pääosiltaan syytteen teonkuvausta.

Liikennevahinkojen tutkijalautakunnan yksityiskohtaisen lausunnon perusteella A:n kuljettaman auton rekonstruktiolaskelman mukainen ajonopeus ennen jarrutusta oli ollut 130 - 150 kilometriä tunnissa. Vastaavasti A:n auton törmäysnopeus tilanteessa oli ollut 98 - 116 kilometriä tunnissa ja törmäyksen jälkeinen ajonopeus 65 - 80 kilometriä tunnissa.

Jo pelkästään sillä, että A:n auto olisi tehnyt vain edellä mainitun 46,6 metrin lukkojarrutuksen ja pysähtynyt, olisi auton alkunopeus huomioon ottaen 3 prosentin alamäki ollut 89 - 95 kilometriä tunnissa. Jos A:n auto olisi siirtynyt törmäyksen jälkeisen matkan eli 83 metriä ilman törmäystä, auton alkunopeus olisi, huomioon ottaen myös lausunnon mukainen kitkakerroin 0,2, ollut ennen jarrutusta 108 - 120 kilometriä tunnissa.

Lausunnon perusteella ja kun B:n käsityksen mukaan A:n ajonopeus oli ollut 120 - 130 kilometriä tunnissa, kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi A:n ajonopeuden olleen vähintään 130 kilometriä tunnissa.

Jutussa ei ollut riittävän luotettavalla tavalla selvitetty sitä, että A olisi, vaikkakin se saattoi todistaja Mursusen lausunnon perusteella olla mahdollista, lähtenyt ohitukseen syytteen mukaisesti jo sulkuviivan alueella. Ohitukseen lähteminen ennen mäen harjannetta näkyvyyden ollessa vastaantulevien suuntaan lähes olematon oli tieliikennelain edellyttämän liikenneturvallisuusvaatimuksen vastaisena ilman ohitusta kieltävää keltaista sulkuviivaakin ehdottomasti ollut kiellettyä.

A oli tienkäyttäjänä jättänyt noudattamatta liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi sekä edellä kerrotulla menettelyllään piittaamattomuudesta, ottaen huomioon 130 kilometrin tuntinopeuden ja ohitukseen ryhtymisen mäen harjanteella C:n ohjaaman auton tullessa samanaikaisesti vastaan, rikkonut tieliikennelakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä siten, että hänen menettelynsä oli aiheuttanut C:n kuoleman sekä vakavaa vaaraa D:n ja B:n hengelle ja terveydelle. A oli syyllistynyt törkeään huolimattomuuteen ja varomattomuuteen.

Koska A:n ei ollut näytetty tahallaan surmanneen C:tä, kihlakunnanoikeus on hylännyt E:n, F:n ja G:n syytteen taposta.

Kihlakunnanoikeus on tieliikennelain 3 §:n, 18 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan ja 2 momentin 1 ja 2 kohdan, 23 §:n 1 momentin ja 99 §:n, tieliikenneasetuksen 3 §:n 1 momentin sekä rikoslain 21 luvun 9 §:n ja 7 luvun 1 §:n nojalla tuominnut A:n yksin teoin tehdyistä törkeästä liikenteen vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta 10 kuukaudeksi vankeuteen sekä määrännyt rangaistuksen ehdolliseksi 31.3.1993 päättyvin koetusajoin. Sen ohessa kihlakunnanoikeus on tuominnut A:n 60:een 80 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 4 800 markkaa ja määrännyt A:n ajokieltoon 31.12.1992 saakka ja velvoittanut hänet suorittamaan eräiden valtiolle tuomittujen korvausten lisäksi E:lle, F:lle ja G:lle yhteisesti oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi 7 500 markkaa 16 prosentin korkoineen 9.10.1991 lukien.

Vaasan hovioikeuden päätös 20.3.1992

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä sekä E, F ja G olivat saattaneet jutun, on muutoin kihlakunnanoikeuden soveltamien lainkohtien nojalla paitsi tieliikennelain 3 §:n ja 18 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan asemesta sanotun lain 3 §:n 1 momentin ja 18 §:n 1 momentin nojalla jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.

Perustelut

A on menetellyt kihlakunnanoikeuden päätöksessä selostetulla tavalla. Hänen tarkoituksenaan ei ole ollut törmätä vastaan tulevaan autoon. Myöskään ei ole pääteltävissä, että hän siirtyessään ohitusta varten vastaan tulevan liikenteen kaistalle olisi havainnut C:n kuljettaman auton. Vallinneissa keskiyön olosuhteissa vastaan tulevan ajoneuvon kohtaaminen ei myöskään ole ollut varsin todennäköistä. Näin ollen A:n ei voida katsoa tahallaan törmänneen C:n kuljettamaan autoon eikä siten myöskään C:n kuoleman aiheuttaessaan syyllistyneen tappoon vaan alempien oikeuksien hänen syykseen lukemaan törkeään kuolemantuottamukseen.

Kihlakunnanoikeuden tuomitsema rangaistus ei ole oikeudenmukaisessa suhteessa A:n syyksi luetun rikoksen vahingollisuuteen eikä rikoksesta ilmenevään tekijän syyllisyyteen. Rangaistus on liian lievä.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan. A:lle yksin teoin tehdyistä törkeästä liikenteen vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta tuomittu rangaistus korotetaan 1 vuodeksi 2 kuukaudeksi vankeutta, joka rangaistus jää hovioikeuden määräämin tavoin ehdolliseksi kuitenkin siten, että koetusaika päättyy 31.12.1993. Ehdollinen rangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, jos A koetusaikana tekee rikoksen, josta hänet tuomitaan vankeusrangaistukseen.

Muilta osilta hovioikeuden päätös jää pysyväksi.

A velvoitetaan suorittamaan E:lle, F:lle ja G:lle yhteisesti korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista Korkeimmassa oikeudessa 1 500 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden päätöksen antamisesta lukien.